PHZ Full Stack @ Slush ’18

Slush on edelleen Euroopan suurimpia yritystapahtumia ja on vaikuttava tekijä Suomen liike-elämän kulttuurissa. Slush on tavoittanut 20 000 kävijämäärä tavoitteen ja pyrkiikin kasvattamaan startup-yrittäjien ja sijoittajien osuutta kävijäjoukosta. Suurten ja vetovoimaisten puhujien sijasta Slush keskittyy hankkimaan asiantuntijoita ja tunnettuja yritysedustajista. Suomen yrityskentän monipuolistuminen näkyy myös Slushin kehityksessä. Sivutapahtumien määrä on noussut huomattavasti vuosien mittaan, tapahtumia onkin monipuolisesti kaikille yrityksille.

slushentrance

Slush on tärkeä tapahtuma lukuisille startupeille ja yrityksille. PHZ on osallistunut Slushiin myös edellisinä vuosina.  Tapahtumassa hauskanpito ja viimeisten uutisten kuuleminen on meille tärkeää. Painopiste Slushissa meille on trendeistä kuuleminen ja uusien kontaktien luonti. Suuressa tapahtumassa toimiminen vaatii taustatyötä ja tarkkaa koordinointia, jotta löydämme meille sopivat tapahtumat ja kohtaamiset.

Slush stage

Tapaamiskalenterimme olivat täyteen varattu koko Slushin ajan. Kahteen varsinaiseen tapahtumapäivään sisältyi innostavia keskusteluita ja kävelyä. Tapaamisista syntyi uusia asiakassuhteita ja perinteiseen tapaan uusia liikeideoita. Tapahtumassa toimimme viiden ihmisen dynaamisessa tiimissä. Edustimme PHZ Full Stackin, Apprienin ja PHZ Games Studiosin voimin.

Järjestimme myös sivutapahtuman toimistollamme PHZ Full Stackin ja Apprienin voimin Slush etkot 5.12. Etkot alkoivat heti Slushin viimeisten tapaamisten jälkeen, toimisto täyttyi kuudelta asiakkaistamme ja liikekumppaneistamme. Perinteiseen tapaan varasimme puhujaksi innostavan ja tuoreen trendin edustajan. Keskiviikkona puhujana oli Teemu Arina ja aiheena Tekoäly ja koneoppiminen työn tehokkuuden parantamisessa.

Teemuarina