“Henkilökunnan sitouttamiseksi PHZ Full Stack Oy:llä on osakeanti, jonka avulla henkilökunta voi osallistua yhtiön menestystarinaan.”

PHZ Full Stack Oy keskittyy pimeän puolen käytäntöjen ja koodin manaamiseen pois asiakkaiden järjestelmistä. Toiminta on rahoitettu ainoastaan tulovirralla eikä yhtiöllä ole muita ulkopuolisia omistajia kuin henkilökunta, Osuuspankin factoring -rahoituksen lisäksi. PHZ Full Stack pääoma on ns. puhdasta vaikka yhtiöllä on jo 60 työntekijää ja vuoden 2017 tämänhetkinen liikevaihtoennuste on 4.2M EUR. Yhtiön orgaaninen kasvuvauhti on kiihtynyt tänä vuonna jo yli 100% per vuosi. Tyypillisesti muilla yhtiöillä tämä on onnistunut yrityskaupoilla mutta ei orgaanisesti. Esimerkkinä Reaktor, Vincit, Gofore, Siili ja Futurice.

Henkilökunnan sitouttamiseksi PHZ Full Stackillä on osakeanti, jonka avulla henkilökunta voi osallistua yhtiön menestystarinaan. Kiitos OP rahoituksen, pystymme nykyään palkkaamaan yhden uuden koodaajan aina kun saamme n. 5000 EUR omaa pääomaa. Käytännössä siis sijoittamalla 5000 EUR PHZ Full Stack Oy osakenantiin “voi palkata itselleen yhden koodaajan” tekemään töitä itselleen ja nostaa tästä osingot. Verrattuna muihin alan yhtiöihin, jos ylipäänsä on mahdollisuutta sijoittaa kilpailevan yhtiön osakkeisiin, jonka kasvuvauhti on 20% per vuosi, niin tonnin sijoitus muuttuu vain 1200e:ksi vuodessa, kun taas PHZ Full Stack:lla se on tuplaututunut joka vuosi viimeisen 5 vuoden ajan.

Puhdas pääomamme ja henkilöstöomistus petaa mahdollisuuksia tulevaisuudessa jättää option auki, jos orgaaninen kasvuvauhti alkaisi ehkä n. 150 hengen jälkeen tuottamaan vaikeuksia, kuitenkin erittäin edullisin ehdoin hankkia sijoittajia, jotka voivat rahoittaa yhden tai useamman samankokoisen tai pienemmän yhtiön ostamisen ja sen jälkeen listautumisen esim. pörssiin. Toinen vaihtoehto on turvata eläkepäivät nostamalla osinkoja tehdystä työstä seuraavat 20 vuotta. Yleisesti verrattuna PHZ Full Stack on sekä riskitön, että paljon paremmin tuottava kuin perinteiset sijoitus vaihtoehdot esim. rahastoissa ja pörssissä.

Liity koodin valoisalle puolelle!

————————–
Katso avoimet työpaikkamme

Net Promoter Score (NPS) Monitoring